10. Mattering matters

Mattering matters: Responsible research and creative praxis with children and young people

Convenors: Tuija Huuki & Suvi Pihkala, University of Oulu

Contact: suvi.pihkala (at) oulu.fi

Seminar rooms: TH102 (Parallel sessions 1 & 2); Backstage (Parallel sessions 4)

Format: Hybrid (Session 1 face-to-face)

The lives of children and young people are permeated by the complex issues and concerns that they navigate as part of their daily lives. Therefore, children and young people are important knowledge holders with significant expertise and potential to offer diverse alternative ways of knowing and being as seen, for example, in child and youth engaged research and campaigns on climate change, queer orientations, indigenous rights and gender and sexual force in peer relations and community action.

Thus far, this expertise has gained only little appreciation or acknowledgement in academia, public discussion and political decision-making. However, over the past few years, methodologies that draw inspiration from an array of new materialist, posthuman, indigenous and feminist approaches and ontologies have begun to experiment with doing research and creative praxis with children and young people responsibly. In this work, we understand responsibility as being related to careful curiosity and interest: developing creative methodologies for engaging with children and young people in exploring what matters in their lives, what they would like to see change and their own visions for ethical relationality. It is research that is responsive and sensitized to what it means and requires from us to do research with things and issues that hold seriousness and significance in the lives of children and youth, as well as research that is committed to making its interventions/practices/processes matter through creative co-production, activism and impact work.

For this workshop, we invite scholars, students, activists and artists to join us in sharing experiences, examples, musings and artistic expressions on how responsible research and creative praxis with mattering matters are carried out with children and young people and in exploring what it is and what (else) it could be. We welcome abstracts in English or Finnish.

Presentations

Gabrielle Ivinson & EJ Renold

Clara Juando-Prats; Lisa Boivin; Robin Enns; Chantelle King & Janet Parsons

Karin Murris & Joanna Peers

Anna Hickey-Moody

Fatima Zahrae Khay

EJ Renold, Vicky Timperley, Heloise Godfrey-Talbot, Rowan Talbot & Dom Farelli

Johanna Niemi

Anu Uusikylä, Maija Lanas & Tuija Huuki

Susi Mikael Nousiainen & Niina Meriläinen

Abstracts

Gabrielle Ivinson, Manchester Metropolitan University, UK & EJ Renold, Cardiff University, UK

Using arts-informed methodologies to attune to young people living in the ruins of Capitalism

There is a growing recognition that indigenous cultures have cosmologies that recognise the many forces and memories held in landscape. While these cultures have something important to tell Western cultures in times of climate emergency, we argue there is another group who have knowledge to call upon; young people growing up in post-industrial places. If poverty is the underbelly of capitalist financial gain then the knowledge of living purposefully at the very edges of civic society is already outsider knowledge.

The aftermath of industrialisation echoes down the centuries as hauntings of past lifeworlds. We use the concept of imminence to refer to these ghostly residues that sometimes, partially instantiate themselves in the actual events that make up ‘ecologies of life-living’ (Deleuze, 1994; Manning, 2014; Massumi, 2011; Stengers, 2010). While young people’s lives may look and feel like social neglect, at the same time, fractured contradictions are generating new life each day. Drawing on post-qualitative humanities and new material feminism(s), we have learned to create safe spaces and trust in arts-informed practices, techniques and materials to carefully co-compose with young people, youth workers and artists in ex-mining communities of south Wales, UK. We have found that while worms, ants, water and gravity continue to transform the coal-dust, sludge, slag heaps, derelict buildings and underground tunnels of the post-industrial era, so young people tap into the immanent knowing(s) lying above and beneath the ground. In the midst of on-going, organic re-wilding, young people navigate, invent, explore and compost the social and material ground. We present three vignettes from our participatory research called; Troubled Landscapes, Embodied Landscape and Moving Landscapes to provide glimpses of ‘Multiple futures popping in and out of possibility’ (Tsing, 2015, viii).

EJ Renold, Cardiff University, UK; Vicky Timperley, Cardiff University, UK and artists Heloise Godfrey-Talbot, Rowan Talbot and Dom Farelli

Bruised Hearts, Black Feathers and Majestic Insecurities: becoming artful with a PhEmaterialist relationships and sexuality education (RSE)

Inspired by the artful queering of posthuman, feminist materialist and Indigenous theory- in educational research, or phEmaterialism for short (https://phematerialisms.org/, Renold 2018), this multi-media presentation explores what else school-based relationships and sexuality education (RSE) research can become. We share a praxis marbled with a situated, ‘critical hope’ (Munõz ‘queer response-ability’ (Barad, cited in Kleinman, 2012, p. 81) – and an artful (Manning 2020), intra-activist (Renold 2018) praxis of slow coproduction, developed over years in a post-industrial Welsh valley town (Renold and Ivinson 2022). We share the eight-week journey of a diverse group of young people (13-14) through nine co-produced films navigating the local and global, contracting and expanding, gender and sexual norms criss-cross young people’s life worlds with shape-shifting ‘trembling’ un/certainty (Preciado 209, p.42 citing Glissant). Progressively supported by an artist-in-residence teacher, artists and academics, we share what unfolds when young people are invited to creatively explore and express what matters to them and when RSE is understood as a transdisciplinary and transformational field of ‘learning and experience’ (Welsh Government 2022).

Each film offers a glimpse of a living RSE curriculum in the making (Renold and McGeeney 2017). Over time, each artefact was re-composed with sound, re-oriented with inspirational quotes and tags, and re-animated through film. We speculate how the co-produced ethical-relational ‘cwtch’ of the arts classroom progressively ripened in ways that seemed to enable young people to cultivate artefacts that were making the more-than of ‘youth voice’ matter – a collective posthuman voice traversing a wild RSE ecology (. Come along and meet the making of the Bruised Heart by Unspoken (age 14). Intra-act with the masks and pins that hold, hide and punctuate an emergent queer life in Underneath the Black Feathers. See with the surveillant, haptic eyes of the overwhelmed mushroom in all its Majestic Insecurity.

References

Kleinman, A. (2012), “‘Intra-Actions’ (interview of Karen Barad by Adam Kleinman)”, Mousse, Vol. 34, pp. 76-81.

Munõz, E. (2009) Cruising Utopia: The Then and There of Queer Futurity (2009). New York: NYU Press.

Hessler, S. (Ed.). (2021). Sex Ecologies. MIT Press.

Manning, E. (2020), For a Pragmatics of the Useless, Duke University Press, Durham, London.

Preciado, P.B., 2019. An apartment on Uranus: chronicles of the crossing. Cambridge, MA: MIT Press.

Renold, E. (2018), “‘Feel what I feel’: making da(r)ta with teen girls for creative activisms on how sexual violence matters”, Journal of Gender Studies, 27 (1), pp. 37-55.

Anna Hickey-Moody, RMIT University, Australia

Faith: A new materialist approach

In this paper I develop a new materialist philosophy of faith. Through mobilising affect theory and writing from the new materialisms, I demonstrate how faith operates as both a form of what Spinoza (1996) calls ‘joy’ and, alternatively, what Lauren Berlant (2011) calls ‘cruel optimism’. I show that a change in the capacity to act (affect), such as that which is created through belief, is an experience that unites both secular and religious people. For example, belief in the superiority of secular culture over religious culture, and vice versa, are two affectively similar corporeal orientations that, to quote Braidotti, show how we are ‘all too human’ (2019: 1–5) and all ‘in-this-together-but-not-one-and-the-same’ (2019: 157). I outline the three scales across which faith entanglements and resulting unconscious orientations articulate: macro, meso and micro. On a macro level, global material economies, worldviews, geographies and networks of faith impact substantively upon an individual’s capacity to act, as these assemblages are both political and world-making. On a meso level, the individual and community geographies of belonging that constitute people’s everyday lives demonstrate the complex entanglements of matter and belief that make up lived faith worlds. At a micro level, ‘joy’ is the feeling that is brought about by an increase in our capacity to act and, alternatively, ‘cruel optimism’[1] is deferring pleasure (for example, sexual pleasure) in the hope that the act of deferral will lead to reward. We are all consciously or unconsciously enmeshed in various systems of faith relations, both formal and informal, religious and secular. In this paper I put forward a unified approach to thinking about the social and individual politics of orientation as expressions of different forms of faith.  

Faith is an ontological state, an orientation, and a capacity to act. It is a set of practices, an embedded emotional geography that choreographs subjectivities and communities. Philosophies of religion often account for transcendental frameworks, as a religion is a belief structure; however, religious belief structures interpolate objects and in so doing, give them meaning. As an affect, faith is material; it presents as a capacity to act characterised by belief in the world. My new materialist theory of faith presents it as a cosmological, ontological condition, drawing on resources from the field of new materialist scholarship (Meyer, 2015, 2019; Braidotti, 2019; Coleman, 2020) to think about what it means to have faith. For some, faith begins with a faith in a god, or gods, although for many others it doesn’t; for them faith is about connectedness to community, family, values, places, and rituals. Faith is a way of being a person and belonging to a community. It is a capacity to act, or a set of embodied orientations that limit capacity to act. 

Endnotes

 [1] Lauren Berlant (2011) explains this idea by noting the amount of women who defer the pleasure of eating in the hope of being rewarded by weight loss. 

Fatima Zahrae Khay, University of Sidi Mohammed Ben Abdellah, Morocco

Debunking (Dis)continuities of Stigma Discourse on Health Reproduction among Moroccan Young People

This article attempts to deconstruct stigma discourse on reproductive health by unearthing Moroccan young people's perceptions and polarized attitudes. As such, this article is based on a ramification of theoretical as well as empirical statistics, such as published literature, semistructured interviews, and questionnaire, with a view to discursively examining the restructuring of new horizons for debate on reproductive health. By analyzing narratives and accounts, this study finds a blurred understanding of reproductive health by young people, entailing intertwined usage of reproductive health and sexual health. This luck of an in-depth understanding of health reproduction resulted in a clear-cut unadulterated polarization of views regarding sexually transmitted diseases, family planning, and contraceptive methods. This study, in the same vein, finds that reproductive health is poignant with stigma in the Moroccan society; notwithstanding, the coming generation may widen the discourse on reproductive health at home as well as elsewhere. The fieldwork yields de facto evidence of a very promising ground for the vocalization of health reproduction issues in Morocco, and thus foregrounding more conscious generations in the years to come.

Clara Juando-Prats, Li Ka Shing Knowledge Institute / University of Toronto, Canada

Lisa Boivin,, University of Toronto, Canada

Robin Enns,, University of Toronto, Canada

Chantelle King,, Li Ka Shing Knowledge Institute / University of Toronto / University of Toronto Scarborough Campus, Canada

Janet Parsons,, Li Ka Shing Knowledge Institute / University of Toronto, Canada

Re-Imagine your World: parenting, collaging, animal teachings, and intra-actions

During the past year, we – young parents, researchers, artists, and staff serving young families in Toronto, Canada – learned to do digital collaging as part of a creative co-produced research to explore parenting during the pandemic while living with low economic and social resources. We want to share our experience and artistic expressions born from our intra-actions with Nature and devices while participating in virtual creative workshops. Under the guidance of a Deninu Kue First Nation Indigenous artist, young parents, staff, and researchers, engaged in a creative process following animal teachings to explore parenting through our relations with Nature, humans and more-than-humans.

Every week we learned the skills needed to create digital collages; cropping, shifting, grouping, ordering, shadowing, colouring, and designing. Every week we listened and learned the frog, the bear, the moose, the crow, the wolf, and the butterfly teachings. In different ways, we all intra-acted with computers and tablets, with images and objects, and connected with each other. Engaging with animal teachings and with the collaging materials led us to a different way of exploring parenting and what matters when being young and parenting with experiences of isolation and loneliness.

Our re-imagination of parenting created a set of visual and written expressions on Nature and Nature walks, children, the space that we call home, animals, and the virtual space which connects us to others and cracks isolation. The animal teachings and the virtual workshops let us create an assemblage on parenting during the pandemic grounded on experiences, e-motions, and intra-actions. We developed this project based on our pursuit to decolonize knowledge production in the field of health promotion and youth studies; we use art as a practice to explore parenting while navigating the margins in a non-aggressive and non-extractivist way.

Karin Murris University of Oulu, Finland and University of Cape Town, South-Africa & Joanne Peers, University of Oulu, Finland and Centre for Creative Education, Cape Town, South-Africa

Henry and the Sack Ball: Caring for the event

Through a posthumanist analysis of a slow-motion video-clip, we show how the method of slowing down de-stabilises (MacRae, 2020) and attunes researchers to care for an event. By including the other-than-(Adult)human as apparatus (the Sack ball), the child human of colour (Henry) isn’t erased. On the contrary, through a montaging technique (Barad, 2017), we explore the philosophical complexity of ‘decentering without erasure’ by re-turning to data from a large international research project on Children, Technology and Play (CTAP, 2019-2020). Through an agential realist reading of interview data ‘of’ ‘seven-year-old’ Henry when visiting him at home in an informal settlement in Cape Town, we show what else is going on, and the politically radical and subtle philosophical difference this makes for reconfiguring child subjectivity (Murris, 2022). To do more justice to the complexity of reality, our analysis bounces around like Henry’s sack ball and zooms in on the role apparatuses such as GoPros play in research. By diffractively reading Karen Barad’s scholarship through visual and aural texts, we show how the agential realist move(ment) from Object and Subject to Phenomenon explodes ageist, sexist, ableist, racist, extractive and settler-colonial logics in education research.

References

Barad, K. (2017). What flashes up: Theological-political-scientific fragments. In Entangled worlds: Religion, science, and new materialisms, edited by C. Keller and M.-J. Rubenstein, 21–88. New York City: Fordham University Press.

MacRae, C. (2019) The Red Blanket: A Dance of Intimacy. Global Studies of Childhood. 1-11

Murris, K. (2022) Karen Barad as Educator: Agential Realism and Education. Springerbriefs.

Johanna Niemi, Metropolia AMK

"Pitääkö miehen olla joku gorilla?" – Kokemuksia Poikien Talon taiteellisesta toiminnasta

Helsingin Poikien Talolla tehtävän sosiaalisen nuorisotyön lähtökohta on kohtaaminen ja sukupuolisensitiivisyys. Poika- ja miestyössä toiminta kohdentuu sukupuolen mukaan, vaikka toiminta itsessään ei keskity sukupuolen tematiikkaan vaan nuorten tukemiseen jokaiselle sopivalla tavalla. Osana And Beyond — Miesten luovat polut työelämään -hanketta Poikien Talolla on järjestetty taiteen ja luovuuden käyttöön perustuvia työpajoja, joissa on käsitelty oman polun löytämistä ja sukupuolittuneita tulevaisuuden valintoja. Ryhmät ovat kokoontuneet säännöllisesti kerran viikossa ja niiden tavoitteet on asetettu pedagoginen kestävyys, taiteellinen ilmaisu ja sosiaaliset vaikutukset huomioiden. Työpajassa esitellään tuloksia näistä ryhmistä, joihin osallistujat tulevat eri tavoin haavoittuvista elämäntilanteista ja jotka ovat eri tavoin hyötyneet taidelähtöisestä toiminnasta.

Ammattitaitelijoiden vetämät ryhmät ovat olleet merkitykseltään kokoaan suurempia ja niiden onnistuminen perustuu nuorisotyön (Poikien Talo), pedagogisen osaamisen (Metropolia AMK) ja taiteellisesti kunnianhimoisen prosessin (työpajojen ohjaajat) yhdistämiseen. Ryhmät ovat esimerkki taiteellisen toiminnan voimasta: valokuvaamiseen liittyvä taito-oppiminen (ryhmissä opetellaan mm. syanotypia-menetelmä) ja ryhmästä muodostuva turvallinen yhteisö vahvistavat nuorten ääntä ja itseluottamusta. Sukupuoleen liittyvien kysymysten käsittely luovilla menetelmillä, joiden rytmi on hidas ja työote dialoginen, on monelle helpompaa kuin pelkkä aiheesta keskusteleminen. Sukupuolinormista ei välttämättä tarvitse puhua - niitä voi esimerkiksi valokuvata kaupan leluhyllyillä.

Millaisia kehityskaaria näemme nuorissa, jotka aluksi eivät uskaltaudu puhumaan toisilleen ollenkaan ja vuoden päästä kehittävät omia kuviaan Kameraseuran näyttelytilaan Kaapelitehtaalle? Onko luovuus alikäytetty ulottuvuus nuorten oman äänen vahvistajana? Mitä nuoret itse sanovat? Kaikki tarinat eivät ole sankaritarinoita, mutta kokemukset nuorille pojille ja miehille suunnatuista taideryhmistä ovat positiivisia signaaleja ajassa, jossa rytmi on nopea ja kaikki sanallistetaan. “Hitaasti tekemisessä on jotain maagista”, sanoo nuoria ohjaava ammattitaiteilija. “Meillä nuoret kokeilee asioita, jotka eivät ole heille ennaltaan tuttuja. Meillä on herkkiä kundeja, joilla on osattomuuden kokemuksia rakkaudesta ja ystävyydestä. Taidelähtöiset menetelmät voivat avata näitä luukkuja.”

Anu Uusikylä, Maija Lanas, Tuija Huuki, University of Oulu, Finland

Mä en halua osallistua tähän – Affektiivisia tuntukertomuksia alakoulun normatiivisen osallisuuden ulkopuolella

Peruskoulun opetussuunnitelman perusteiden mukaan koulun toimintakulttuurin kehittämistä ohjaa osallisuuteen ja kansalaisuuteen kasvattamisen tavoite. Osallisuus vaikuttamisen ja yhteisöön kuulumisen kokemuksena ei kuitenkaan tavoita kaikkia oppilaita. Valtakunnallisessa kouluterveyskyselyssä alakoulun neljäs- ja viidesluokkalaisista 45% kokee osallistuneensa koulun asioiden suunnitteluun, 51% uskaltaa sanoa luokassa mielipiteensä ja 55% kokee olevansa tärkeä osa luokkayhteisöä. Luvut kertovat, että noin puolet oppilaista jää ilman osallisuuden kokemusta. Sitä luvut eivät kuitenkaan kerro, miten oppilaat ovat osa luokkayhteisöä, vaikuttavat ja ottavat omaehtoisesti osallisuutta omilla tavoillaan.

Osallisuuden haasteet koulussa liittyvät osallistumista mahdollistaviin tapoihin ja rakenteisiin sekä aikuisten asenteisiin. Oppilaiden osallisuudesta tunnistetaan niin arjessa kuin tutkimuksessakin usein vain se osa, mikä on aikuisen näkökulmasta suotavaa ja mahdollista. Piiloisen, epämääräisen ja normatiivisen ulkopuolelle sijoittuvan osallisuuden tarkasteleminen on kuitenkin hyödyllistä, sillä ohikiitävien arjen kokemusten on todettu olevan osallisuuden kannalta lapselle merkityksellisiä tiloja. Oppilaiden osallisuutta tulisikin tutkia juuri siitä näkökulmasta, kuinka oppilaille mahdollistuu osallistua omaehtoisesti ja päättää heille tärkeistä arjen asioista koulussa. Näistä lähtökohdista kysymme: Millaista osallisuutta oppilaat ottavat koulun arjessa ohi koulun tarjoamien mahdollisuuksien? Tarkoituksenamme ei ole luokitella hyvää ja huonoa osallisuutta, vaan etsimme teoreettisia kriteerejä sille, miten osallisuuden monimuotoisuutta voi lähestyä.

Tutkimme osallisuutta yhteismuotoutuvana tilana, jossa osallisuuden kokemukseen ja osallistaviin suhteisiin kietoutuu lukematon määrä materiaalisia, kehollisia, sosiaalisia, poliittisia, kulttuurisia, diskursiivisia, affektiivisia ja muita ulottuvuuksia. Tutkimus on autoetnografinen muistitietotutkimus, jossa hyödynnämme affektin käsitettä tehdäksemme näkyväksi osallisuuden tilojen muotoutumista kouluarjen hetkissä. Tutkimuksen tulokset kuvaavat, kuinka oppilaiden omaehtoinen osallisuus muotoutuu suhteessa osallisuuden määritelmiin sekä koulun käytänteisiin, valtapositioihin ja toimintaodotuksiin.

Susi Mikael Nousiainen & Niina Meriläinen, University of Tampere, Finland

Kanssakulkijuutta amiksessa

Esittelemme suunnitelmaa kanssakulkijuustyöpajoista, joita toteutamme Koneen säätiön kolmevuotisessa hankkeessa Kuljeksivat teinit - Ammattiin opiskelevien nuorten risteävät identiteetit ja niiden ymmärrys suomalaisessa yhteiskunnassa. Toivomme keskustelua valtaan ja etiikkaan liittyvistä aiheista, jotka on tärkeää tiedostaa tutkimuksessa.

Hankkeen tavoite on nostaa esiin ja vähentää vastakkainasettelun juurisyitä siellä, missä sitä aletaan rakentaa peruskoulun ja toisen asteen liitoskohdassa. Tutkimuksessa rikomme käsityksen ammattiin opiskelevista nuorista pelkästään koulutuksensa ja tätä kautta palkkatyön kautta määrittyvinä passiivisina toimijoina. Ryhmästä “nuoret” puhuttaessa eri medioissa tehdään vahvoja rajauksia, joissa ammattiin opiskelevat nuoret suljetaan ulkopuolelle sekä “nuorista” että laajemmin osallisuudesta (Meriläinen 2021; Alusta! 2021a/b). Tuomme esiin eriarvoisuutta tuottavia diskursseja, ja pyrimme näyttämään kokonaisvaltaisemmin ammattiin opiskelevien nuorten moninaisuuden ja halun yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen.

Kanssakulkijuudessa nuoret eivät ole vain tutkimuskohteita, vaan aktiivisia tutkijoita: tiedonkerääjiä, tuottajia ja analysoijia. Vuonna 2002 kehitetty Kuljeskelu on erityisesti espanjalaisen Precaria a la deriva feministiyhteisön jalostama metodi, jota sen silloisessa kontekstissa käytettiin tuottamaan tietoa prekaareissa olosuhteissa elävien naisten arjesta. Metodissa tutkija asettuu kuljeskelemaan tutkittavan eli oppaan kanssa tämän omaan elinympäristöön, ja kuljeksijat tuottavat aineistoa aistimalla näitä tiloja ja keskustelemalla niihin liittyvistä huomioista ja muistoista. Precaria a la deriva toteutti kuljeskeluja toimintatutkimuksena useiden eri naisten ammattiryhmien kanssa, ja tuotti tietoa näiden elämään liittyvistä näkymättömistä rajoista ja hierarkioista arjessa. (Ryynänen yms. 2021)

Suomessa kuljeskelumetodia on käyttänyt turvapaikanhakijoiden arkea tutkinut Rikkovat rajat -hanke, jossa on pohdittu syvällisesti myös valtasuhteita, herkkyyttä tilanteille ja toiseuttamisen riskiä tutkimusprosessin aikana. (Ryynänen yms. 2021)