18. ART MATTERS! TAIDEAKTIVISMI, VALTA JA VASTARINTA

ART MATTERS! TAIDEAKTIVISMI, VALTA JA VASTARINTA

Convenors: Mari Mäkiranta, Jonna Tolonen & Simi Ruotsalainen, University of Lapland

Contact: mari.makiranta (at) ulapland.fi

Seminar room: Tellus Backstage (Parallel sessions 1 & 2);

Format: Face-to-face

Modernin taidekäsityksen purkaminen on mahdollistanut tilan, jossa taidekäsitykset, taiteen tuottamat ihanteet, taiteen työskentelytavat ja taiteen sisällöt ovat muuttuneet. Aktivistisen taiteen taidehistorialliset kontekstit ja kuvastot paikantuvat muun muassa feministiseen taiteeseen ja avantgardeen sekä 1960-luvun sodanvastaisiin ja antirasistisiin kansalaisoikeusliikkeisiin. Arktisissa yhteisöissä toimiva Suohpanterror on elävä esimerkki aktivistisesta taiteesta, joka ottaa kantaa saamelaisten oikeuksiin ja heidän kokemiinsa epäkohtiin, kuten syrjintään, rasismiin ja Lapin kolonialisoimiseen. Poliittisesti muutosvoimaisella ja kantaaottavalla taiteella onkin keskeinen sija yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta kuten ympäristöoikeuksia, sukupuolen moninaisuutta tai rasismin vastustamista ajavissa kamppailuissa. Koska työskentely on usein radikaalia ja uutta etsivää sekä ihmisiä ja ympäristöjä integroivaa, se on myös tieto-valtasuhteisiin sidottua. Työryhmässämme lähestymme taideaktivismia performatiivisena taiteena, johon liittyvät olennaisesti kysymykset sukupuolen, vallan, materian ja representaation välisistä suhteista. Taideaktivismi, jonka lähtökohtana ovat tutkijan, taiteilijan, aktivistin ja eri yhteisöjen intressit, voi liittyä sekä henkilökohtaisiin että poliittisiin alistamisen, vastarinnan ja voimaantumisen pyrkimyksiin.

Toiveenamme on, että aktivistinen taide kurottautuu gallerioiden ja taidemaailman instituutioiden ulkopuolelle – tässä yhteydessä sukupuolentutkimuspäiville ja kampukselle. Kutsumme työryhmäämme vapaampia tai konventionaalisempia tieteellisiä ja taiteellisia esityksiä, performansseja ja puheenvuoroja. Puheenvuorot, esitykset ja kokeilut voivat liittyä esimerkiksi seuraaviin teemoihin:

• Taideaktivismi ja sosiaalisen muutoksen mahdollisuus

• Sukupuoli, ruumiillisuus, luokka ja rotu aktivistisessa taiteessa

• Sukupuolittunut väkivalta

• Ympäristökysymykset

• Alkuperäiskansojen oikeudet

• Poliittisuuden luovat potentiaalit

• Taideaktivismin muodot, materiat ja praktiikat

• Taideaktivismi ja uudenlaiset tiedon tuottamisen tavat

• Taideaktivismi ja taiteen eettiset kysymykset

• Etsiminen, kokeilu, epäonnistuminen

Presentations

Leena-Maija Rossi

Mari Mäkiranta & Vesa Puuronen

Jonna Tolonen

Sanna Valkonen & Tiina Seppälä

Anna-Elena Pääkkölä

Raila Knuuttila

Abstracts

Leena-Maija Rossi, Sukupuolentutkimuksen yksikkö, Kasvatustieteellinen tiedekunta, Lapin yliopisto, leena-maija.rossi@ulapland.fi

Queer Black Art Matters!? Pohdintaa Zanele Muholin kuvista ja niiden kehystyksestä taidemaailmassa

Eteläafrikkalainen taiteilija, valokuvaaja, dokumentaristi ja visuaalinen aktivisti Zanele Muholi on noussut muutaman viime vuoden aikana tunnetuksi myös länsimaisen taidemaailman hajasijoitetuissa keskuksissa. Antirasistista queer-aktivismia monin erilaisin keinoin tekevän Muholin kuvia/teoksia nähtiin kevään 2022 aikana myös Suomen Valokuvataiteen museon K1-tilassa Helsingissä.

Alustuksessani pohdin mitä Muholin kuvien tapaiselle visuaaliselle taide/aktivismimateriaalille tapahtuu, kun sen esityskontekstit vaihtelevat, mutta niiden taidemaailmallisuus pysyy. Helsingin näyttelyssä teoksia ympäröi pedantti tekstimassa, jossa kävijöille avattiin LHBTQIA+ -identiteettikategorioiden merkityksiä, mutta vähemmän eteläafrikkalaista kontekstia. Miten tällainen ankkuroiminen vaikuttaa teosten queerin ja intersektionaalisen aktivismin toteutumiseen? Voidaanko Muholin moneen kertaan palkitusta ”ikonisesta” ja ”juhlitusta” taiteesta ylipäänsä puhua aktivistisena? Voidaanko kuvien yhteydessä puhua episteemisestä aktivismista, tiedon tuotannon kautta etenevästä emansipaatiosta? Miten Muholia itseään esittävät kuvat suhteutuvat eteläafrikkalaisten sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen yhteisöjen esittämiseen ja edustamiseen, representaatioon? Mitä kuvien materiaaliset lähtökohdat merkitsevät aivan toisenlaisessa ensimmäisen maailman esityskontekstissa? Kestääkö taiteen politiikka – muuttuuko mikään?

Katsomme kuvia työryhmässä, yhdessä niiden vaikutusta kummastellen. ”Esiluen” niitä myös Muholi Magazine -julkaisun sisältämän luennan valossa.

Mari Mäkiranta / Lapin yliopisto / mari.makiranta@ulapland.fi

Vesa Puuronen / Oulun yliopisto / vesa.puuronen@oulu.fi

Taideaktivismia ekofeministisestä ja dekolonialistisesta näkökulmasta

Alustuksemme käsittelee pohjoisia vesistöjä, Lapin kaivosteollisuutta ja kesällä 2021 toteuttamaamme taideaktivismia. Taideaktivismimme koskee kaivosten vaikutusalueelta keräämiämme maa- ja vesinäytteitä, jokiluonnossa toteuttamiamme performansseja ja niiden dokumentaatioita. Kehystämme taideaktivismimme kaivosteollisuutta käsittelevillä historiallisilla ja yhteiskunnallisilla keskusteluilla, kolonialismin kritiikillä (Go 2013; Sousa Santos 2014; Quijano 2007) ja kulttuurisen ekofeminismin ajatuksilla (Merchant 1996; 2005; Johansson 2005; Mellor 1997). Kolonialismin kritiikin ja kulttuurisen ekofeminismin yksi yhdistävä ja keskeinen lähtökohta on episteeminen tottelemattomuus. Tämä tarkoittaa kriittistä ymmärrystä ja irtiottoa luonnonvarapoliittisista ja -taloudellisista kehyksistä, joihin maaperän rikkauksia sisältävät luontoalueet pohjoisessa – ja koko Suomessa – usein liitetään. Kyse on myös etäisyydenotosta akateemiseen koulutukseemme sisältyneistä tiedon tuottamisen tavoista. Positiomme valkoisina, akateemisesti koulutettuina ja kolonialistisesta järjestelmästä hyötyvinä valtaväestön edustajina sekä syrjäisen kaivos- ja energiateollisuuden kolonialisoiman alueen asukkaina synnyttää ristiriitaisen ja potentiaalisesti kriittisen horisontin.

Esitämme osan argumentaatiostamme valokuva- ja videotaiteena. Ekokriittistä feminististä tutkimusta tehneen Verena Conleyn (1997) ajattelua laventaen näemme, että luonto- ja ympäristöliikkeet, luonnontieteelliset faktat ja taideteot voivat esittää tietoa tavalla, jossa luontoa alistava historia ja nykytilanne tulevat näkyviksi. Esityksemme ydinkysymys on, millaisia toisin tietämisen ja esittämisen tapoja ja historiallisia yhteyksiä kaivosteollisuutta käsittelevään taideaktivismiimme liittyy.

Jonna Tolonen, tutkijatohtori, Lapin yliopisto, jonna.tolonen@gmail.com

Espanjalainen katutaide naisiin kohdistuvan väkivallan vastustajana

Espanjassa katutaiteella on pitkä historia viestintävälineenä yhteiskunnallisssa murroksissa. Erilaisia katutaiteen muotoja aina pienistä julisteista isoihin muraaleihin on käytetty ilmaisemaan ajatuksia, väitteitä ja mielipiteitä, ja niitä on hyödynnetty erityisesti poliittisissa myllerryksissä kuten Francon diktatuurin (1939-1975) ja demokratiaan siirtymisen aikana (1975-1982). Siksi ei olekaan yllättävää, että myös espanjalaisilla naisilla on pitkät perinteet julkisen tilan hyödyntämisestä katutaiteen avulla, ja naisten tekemiä seinäkirjoituksia on tallennettu aina 1930-luvulta alkaen.

Tässä esitelmässä tarkastellaan katutaiteen kykyä viestiä naisiin kohdistuvasta väkivallasta. Esitelmä pohjaa espanjalaisissa kaupungeissa vuosina 2015-2018 tehtyyn visuaalisen etnografiaan. Julisteet, seinäkirjoitukset ja stencilit edustavat sekä visuaalista viestintää että poliittista ilmaisua, ja viestivät tästä sukupuoleen liittyvästä ilmiöstä kiinnittyen laajempiin yhteiskunnallisiin konteksteihin. Analysoitavissa katutaideteoksissa tarkastellaan sosiaalisia tiloja, joihin katutaideteokset viittaavat synnyttäen samalla katutason visuaalista vastarintaa sekä Madridissa että Valenciassa.

Sanna Valkonen & Tiina Seppälä, Lapin yliopisto

Runous ja rap ruumiillistuneena vastarintana

Tarkastelemme esityksessämme kahta erilaista taiteellisen ilmaisun muotoa – rappia ja runoutta – ruumiillistuneen vastarinnan näkökulmasta. Tapauksemme sijoittuvat maantieteellisesti ja kulttuurisesti toisistaan poikkeaviin globaalin etelän/pohjoisen konteksteihin, joiden välillä on kuitenkin monia yhtymäkohtia. Keskitymme ensin saamelaiseen rappiin saamelaisen tarinnankerronnan uudenlaisena muotona, jonka voidaan katsoa jatkavan alkuperäiskansojen ruumiillisia tietokäytäntöjä samaan tapaan kuin esimerkiksi Indigenous hip hop. Ne molemmat tekevät näkyväksi alkuperäiskansojen läsnäoloa asuttajakolonialismin kontekstissa ja purkavat vakiintuneita käsityksiä siitä, kuinka alkuperäiskansojen kuuluisi esittää kulttuuriaan. Toinen tapauksemme pureutuu postkoloniaaliseen feministiseen runouteen, joka omalta osaltaan haastaa aktiivisesti länsimaisen kolonialismin historiallisesti tuottamaa, uuskolonialismin uusintamaa/ylläpitämää rakenteellista rasismia ja globaalia eriarvoisuutta. Analysoimme esityksessä niin yhtäläisyyksiä kuin eroja näiden erilaisten vastarinnan muotojen/kontekstien välillä ja pohdimme millaisia jännitteitä, mutta myös solidaarisuuden ja kollektiivisen vastarinnan potentiaalia niihin kytkeytyy.

Anna-Elena Pääkkölä, Åbo Akademi

Väärin aktivoitu! Popfeminismi, akateeminen kritiikki ja populaarimusiikin potentiaali aktivismiin

Nykypopulaarikulttuurissa vaikuttavat feminismin muodot ovat saaneet jatkuvaa kritiikkiä akateemisten feministiteoreetikkojen puolelta. Räikempänä esimerkkinä voitaneen pitää surullisen kuuluisaa bell hooksin kritiikkiä Beyoncésta ”terroristina”. Populaarikulttuurin ja -musiikin eri feminismejä on tutkittu monesta kulmasta: on puhuttu postfeminismistä (Gill 2007, Storr 2003, Gill & Scharff 2011), populaarifeminismistä (Banet-Weiser 2018), choice feminismistä (Thwaites 2017), hiphop-feminismistä (Morgan 1999, Durham 2014), uusliberaalista tai ”corporate” feminismistä (johon kuuluu myös nk. girlboss-ilmiö; Prügl 2015), fame-inismistä (Ferreday & Harris 2017) ja julkkisfeminismistä (Murray 2017), uusimpana trendinä myös nk. bimbo-feminismi. Kaikilla näillä on jonkin verran yhteistä, mutta kaikkia sitoo läheisyys populaarikulttuuriin, elokuviin ja televisioon, (pop)musiikkiin, streaming-kulttuuriin, julkkiskulttuuriin ja sosiaaliseen mediaan. Suurin osa näistä on kuitattu ohuiksi yrityksiksi puhua vain ”helpoimmista” feministisistä teemoista muiden teemojen kustannuksella ja/tai uusliberaalin kulttuurin pönkittämiseksi julkisuuden, menestyksen ja kuuluvuuden saavuttamiseksi. Vaikka kritiikki on perusteltua, suurin osa jättää väliin taiteiden tutkimuksellisen näkökohdan: itse taide- ja viihdeteoksien ja niiden esittäjien analyysin ja niiden tuomat mahdollisuudet aktivistiseen vaikuttamiseen. Haluankin sisällyttää paitsi feministisen tarkastelun, myös popkulttuurin omat toimintatavat ja vaikuttamisstrategiat yhteen ”popfeminismi”-termin alla. Popfeminismi tarkastelee populaarimusiikkia, etenkin popmusiikkia, yhdistäen akateemista feminististä kritiikkiä sekä populaarimusiikin analyysia, jotta populaarikulttuurin aktivistinen potentiaali saataisiin esille.

Esitelmäni kysyy perustavanlaatuisia kysymyksiä, jotka luotaavat akateemisen feminismin asenteita kohti populaarikulttuuria ja etenkin pop(ulaari)musiikkia ja -muusikkoja: Onko populaarikulttuurin feminismi taideaktivismia, vai kenties pop-aktivismia? Millaista poliittista potentiaalia popfeminismillä on, ja miten se vaikuttaa? Mikä on taiteen ja populaarikulttuurin suhde, kun niiden päämäärinä on aktivismi?

Avainsanat: Popfeminismi, postfeminismi, populaarikulttuuri, popmusiikki, taideaktivismi, pop-aktivismi.

Raila Knuuttila, Arctic in a Changing World - temaattinen tohtoriohjelma, Lapin yliopisto, raila.knuuttila@gmail.com

Kansainvälinen Ecocide-rikoslaki: taide ja luovat alat Stop Ecocide -kampanjassa

Olen vuosina 2021-2022 koordinoinut ja koonnut taiteilijoiden ja luovien alojen kontribuutioita kansainväliseen Stop Ecocide -kampanjaan, joka ajaa luonnontuhonnan kriminalisoimista ja sisällyttämistä Kansainvälisen rikostuomioistuimen toimivaltaan. Tässä puheenvuorossa kerron kokoamieni taiteilijahaastattelujen tuloksia ja esittelen sekä taiteilijoiden rooleja kampanjassa että niiden merkityksiä muiden yhteiskunnan sektoreiden näkökulmista.

Luovuus kukoistaa erityisesti taidealan ammattilaisten työskentelyssä, mikä tulisi huomioida yhteiskunnallisesti vaikuttavien kampanjoiden ja niiden luovan potentiaalin yhteydessä uudella tavalla. Nykyaikaisessa länsimaisessa kilpailu- ja markkinakeskeisessä ilmapiirissä sekä ilmastonmuutoksen ja luontokadon aikapaineiden alla taiteen ja yleensä luovien alojen merkitys korostuu niin aktivistien kampanjoiden sisäisenä tasapainottajana, kuin kampanjoiden ulospäin näkyvinä elementteinä. Taide konstruoi syvää, hiljaista – ajoittain äänekästäkin – tietoa käsittelemiinsä kokonaisuuksiin, rikastaen niiden substanssia ja puheena olevan kampanjan audiovisuaalista muotoa.

Tässä puheenvuorossa esimerkkeinä toimivat kansainväliset taiteen alan ammattilaiset, heidän haastattelunsa ja teoksensa. Kysyn, millainen vaikutus taiteilijoiden työllä voi olla kansainvälisen lakimaailman ja juridisen todellisuuden muutoksessa? Miten luovat alat ja ammatinharjoittajat voivat tuoda osaamisensa aktivismiin ja kansainväliseen politiikkaan, jossa tällä vuosikymmenellä eletään ratkaisevien päätösten aikaa? Esittelen ja tulkitsen haastattelujen satoa dialogisesti sekä lomittain artikulaation konseptin, kulttuurisen ekofeminismin ja luovuustutkimuksen kanssa (Hall, Grossberg, Slack, Rehn).